Uusi-Karjalan väen elämäntapahtumia

Väen puuhia -luvulla

 

Uusi-Karjalan väen puuhia 1950-luvulta (nappaa kuvat suuremmaksi, paluu selainnuolella)

 

Kuva 1; Jussi Tuomas (1934-)käymässä Oulussa. Retken tarkoitus epäselvä.

Kuva 2: Veljekset maidonajossa; Jussi (9.1.1934-26.2.2015) kuskina ja Martti (1936-) apulaisena (kolulupojan kesälomalla)-

Väki työssä ja matkalla

Kuva 3; Siskokset (alk.takaa vas.) Hellevi (1939-1976), Ritva (1937-) , Seija (1943-1994) ja Kaarina (1942-) autotallin seinustalla. Terttu (1931-) oli muuttanut jo miehelään Kuortaneelle.

Kuva 4; Isä-Jussi ja Martti Olympialaisissa 1952. Juhlaliputus käynnissä.

Kuva 5; Sukulaispojat muuttivat Helsinkiin. Vas. Onni Karjala, Martti Karjala ja Martti Taipalus vuonna 1959. Taustalla Helsingin Eiran ”portin” kivetysamuuria.

Kuva 6; Hellevi (1939-1976) neitosena mielipuuhassaan hevosen kanssa ajamassa rankoja liiterin taakse.  Hän hoiti taatusti hevosen ajon jälkeen eikä hän tarvinnut puuhassaan apulaisia. Lähes tukin suuruiset rungot siirtyivät sisulla ja ahkeruudella rekeen.

Pitkäsisu

Jussin kanssa vietimme kesiä maidonajossa. Kuvassa olemme ohittamassa Runnakon maitopukkia ja pihapiiriä. Etualalla ikätoverini Tarmo Hoskari (1936-1997) Runnakon aitan vieressä noutamassa omia tonkkiaan kotiin. Kauko Runnakko, Terttu-sisareni aviomies ja mainio ystävä, vietti lapsuus- ja nuoruusaikansa näillä tanhuvilla.


 

 

 

 

50-luvun alkupuolella olivat veljeksistä nuorimmaiset jokseenkin leikki-ikäisiä. Mauno pääsi poseeraamaan meidän pidetyn jäsenen vierellä ja tutuksi tulleen lumiauralla istuen. Mutta kyllä hän pääsi leikkimään myös vanhemman veljensä kanssa nyt kuitenkin pojat kuvan jäykistäminä Eeva-äidin puutarhan puolella.

Veljekset yhdessä 70-luvulla, Mauno,Mauri,Martti ja Jussi

 

 

 

 

 

 

 

Uusi-Karjalan neljä veljeä yhdessä. Vas. Mauno  (1947-),  Mauri (1944-2004), Martti (1936-) ja Jussi (1934-2015). Vanhin veli Paavo on kuvanoton hetkellä omissa puuhissaan. Kuva on otettu Maurin ja Jusssin yhteisen Suomi-vierailun aikana.

Kaisa Jylhä(1)

 

Kaisa Ottilia Jylhä eli ”Tiila” oli perheemme tuki monessa mielessä. Hän toimi meidän kätilönä, mutta mikä tärkeintä, hän oli äitimme sydänystävä ja kannustaja moninaisissa, vaikeissakin elämäntilanteissa. Uskalin, Tiilan kodin takassa porisseen kahvipannun anti on jäänyt syvälle mieleen.

 

 

Viereiluja 1960-luvulla: oik. Henry ja Lyyti Nisula, vas. Eeva ja Jussi Karjala

 

 

 

 

Vierailuja 1960-luvulla: Kanadassa oik. Heikki Nisula (1903-1986) ja Lyyli os. Hannila (1905-1992). Vas. Jussi Karjala (1902-1973) ja Eeva Karjala os. Nisula (1911-1992). Henry ja Lyyli vierailivat Suomessa vielä 70-luvun alkupuolella. He kävivät myös luonamme Espoon Viherlaaksossa.

19660002

 

 

 

 

 

 

Näin vanhempani kävivät Jussi- ja Mauri-veljieni kannustamina ja kustantamina parikin kertaa lastensa ja sukulaistensa luona Kanadassa. Tässäkin kuvassa he istuvat Henry Nisulan puutarhan puolella joskus 1960-luvun alkupuolella.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Yllä Jussi Karjala menestyksen vuosina (1926-29), tässä palkittuna Etelä-Pohjanmaan parhaana pyöräilijänä. Hänet ja lähisukulainen Johannes Linna valittiin Amsterdamin Olympialaisiin, mutta Pyöräilyliitolta saadun kirjeen mukaan, matka peruttiin, kun muka ei löytynyt rahaa laivalippuihin. Tosiasiassa taustalla oli sitä ennen karsinnoissa tapahtuneen kilpavastustajan vilpin paljastaminen ja mitätöintivaatimukset,  mikä ei miellyttänyt pyöräilyliton johtoa. Isä-Jussi kilpaili kuitenkin vielä 1929 Suomen edustusjoukkueessa mm. Pohjoismaiden Mestaruuskisan maantiepyöräilyn (4×175 km) joukkueessa yhdessä Thor Porkon, Kauno Sainion ja Herbert Salinin kanssa. Joukkue sijoittui siinä toiseksi.   Paras pyöräilijän aktiiviura hiipui perheen perustamisen ja talon rakentamisen aikoihin. Noihin aikoihin elämän antimet olivat niukat; elettiinhän syvän laman ja puutteen aikoja 1929-1932.  Kyllä hän kilpaili sitten vielä ikämiehenä nähdäkseni ilman merkittävää harjoittelua yltäen kyllä piiritasolla kärkipäähän. Molempiin sotiin osallistuminen tietenkin katkaisi siviiliurheilun, mutta tiettävästi hän osallistui joukko-osastoissa sen ajan ampumahiihtoihinkin, mistä virisi sitten sotian jälkeinen kilpa-ammunnan ja kilpahiihdonkin harrastus.  Pitkät ja rankat metsästysreissut takasivat hänelle koko elämän ajan oivallisen peruskunnon.

 

On ilmennyt, että sirpaleserkun HJ Vainionpään ja isä-Jussilla oli sen ajan sponsorisuhde, vaikka tuskin mitään sopimusta. Vainionpää oli tuon ajan hyvin edistyksellinen kauppias. Paitsi, että hän osasi mainostaa yritystään hyvin eristyksellisellä tavalla hän tavoitteli hyvin modernia kauppa- ja palvelutapaa. Isä-Jussi eikä kilpatoveri-serkkunsa olisivat omin taloudellisin voimin päässeet niin toistaviin tuloksiin, jos Vainionpää ei olisi ollut ”yrityksessä” mukana.

 

 

Alla  Terttu Runnakko (os.Karjala) Kuortaneen Lentilän tilan tuvassa valmistautumassa 80-vuotistapaamisiin ystävien ja sukulaisten kanssa. Siinä onkin mietittävää.

Perhetapaaminen Uusi-Karjalassa Lähes kaikki Uusi-Karjalan Suomessa asuvat sisarukset yhdessä kylässä Eeva-äidin (1911-1992) luona. Takan vas. Ritva (Osanen,1937-), Terttu (Runnakko,  1931-), Paavo (1932-2003), Kaarina (Pikkusaari,1942-) ja Martti (1936-). Edessä Eeva-äiti vierellään Seija (Grönlund, 1943-1994)

 

 

Amerikanmatka

 

 

 

 

 

 

 

Tämä Kanadan matka toteutui vuonna 1967. Näköjään vanhempani on kuvattu siinä arkisten aherrusten lomassa. Eeva-äiti vieraili poikien luona toisenkin kerran, nimittäin Montrealin Olympialaisten kesänä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Yllä: Jussi Tuomas Karjalan (9.10.1934-26.2.2015) viimeinen työ ennen eläkkeelle siirtymista.  Jussi ei kuten muut Uusi-Karjalan lapset osallistunut maatöihin, koska Isä-Jussi veti pojan hyvin varhain autohommiin. Hänestä kehittyi ”armoton” autokuski. Kuitenkin 50-luvun puolivälissä tuli elämäntilanteen muutos, mikä vei sitten Kanadan Montrealiin, ensin majoittuen Tom-sedän luokse, sitten omia taloja rakennelleen Hudsonin asuma-alueelle. Jussi oli luonnonlahjakkuus; hän hahmotti ilmiömäisellä nopeudella rakenteita ja työn organsoitumisen. Niinpä hän, myös ehdottoman ahkerana, tunnollisena ja rehellisenä miehenä, kohosi nopeasti kirvesmiehestä työnjohtotehtäviin. Hän toimi koko työuransa ajan Montrealin alueella. Kuvassa olevan 47 kerroksisen talon rakennustöiden vastaavana hän sai valmiiksi muistoihin jäävän kohteen, Montrealin korkeimman talon. Jussi kuvassa oikealla.

montreal

 

 

 

 

Tässä Montrealin kuvassa tuo Jussin ”päättötyö” on torneista oikeapuolisin. Se sijaitsee osoitteessa ”1250 Rene’-Re’vesque Bulevad” kohoten 200 metrin korkeuteen. Kuva on otettu mäeltä käsin, josta avautuu kaupunkiin mieleenpainuva näkymä. Tämän mäen laella (Mount Royal Cementry) on Jussin viimeinen leposija.

 

 

 

 

 

Mauri-veljen mieli ”paloi” yläilmoihin. Vuonna 1978 suuntasimme Seinäjoen lentokentältä tutustumislennon Taipaleenkylän ylle. Hyvin se onnistui, mistä sain luvan kiittää oikein kädestä pitäen pilottia onnistuneesta lennosta.

 

Alla Jussi (9.10.1934-26.2.2015) vierailulla tyttärensä Melanien asuinseudulla British Columbian maisemissa vuonna 2011 keväällä.

Kotikatuvalmis

 

 

 

 

Asuessani Espoossa vuodesta 1969 asti, jouduin paneutumaan myös kaupungin luottamustehtäviin mm. valtuustossa ja kaupungin hallituksessa. Tämä kuva on myöhemmältä ajalta (18.6.2001), kun asuntomme kotikatumme rakentaminen tuli päätökseensä. Toki olin silloinkin ”jalkeilla” eli ainakin leikistii mukana tukemassa poikien rakennuspuuhia. Niinpä järjestimme oikein juhlalliset avajaiset, kun urakoitsija kuskasi viimeiset rakentamiseen liittyvät sivutuotteet pois. Itse sain suorittaa juhlallisesti avauksen, nauhan katkaisun. Muistelen, ettei se onnistunut, kun kuvaukseen käytetyt puutarhasakset eivät purreet muovinauhaan. Mutta tie on palvellut kunnollisena siitä huolimatta jo puolitoista vuosikymmentä. Työn ilohan se oli tärkeintä. Ja muistot.

 

Kaikki sisarukseni uurastivat työelämässä ”pitkällä Linjalla” Niin myös Seija-sisareni. Oli surullista, että hänen ahkeruutensa päivät päättyivät liian aikaisin leikkauksen jälkeisen komplikaation seurauksena. Hän toimi viimeksi atk-operoinnin tehtävissä Lemminkäiset-yhtiössä.

 

 

 

 

 

 

Isä-Jussi ajoi jatkosodassa linja-autolla myös haavoittuneita eturintamalla sotasairaaloihin. Hän jatkoi bussikuskina myös rauhan tultua. Tässä hän on kuvassa työtovereineen jollakin taukoajalla.

 

 

 

(Anneli Könnölä, os. Ilosalo, 1943)

(Kuva teoksesta Jorma Lamminmäki: ”Alavuden Pyylammin suku 3, Nurmi”)

Yllä: Kuten kuvatekstistä ilmee poseraa siinä Paavo Karjala, tällä kertaa meijeriauton vänkärinä joskus 1950-luvun alkupuolella tai vähän aikaisemmin. Isä-jussi osti Alavuden Osuusmeijerin hankkiman, meidän kutsuman ”Ford Sussexin”, joita tuotiin Suomeen Englannin ”ylijäämävarastoista” sodan jälkeen. Autolla on ilmeisesti kuskattu sotilaita Pohjois-Afrikan hiekkadyyneillä. Auton takapyörät olivat nimittäin peräkkäin eikä siis rinnakkain, joten ensimmäinen rengaspari tallasi ”polun” hiekkaan, meillä lumeen ja peräpyörän oli sitten helpompi selviytyä.  Niiden välillä oli jousisto kiinnitettynä keskikohdasta suurella pultilla auton runkoon. Muistan, että tämä pultti kului nopeasti. Ilmeisesti rasvanippa ei oikein toiminut. Toinen ongelma ilmeni, kun Isä-Jussi lähti talvella ylitöihin eli auraamaan silloin vielä kivikkoisia kyläteitä. Auran iskiessä kiveen, jäähdyttäjä vammautui, joten ylityöt Isä-Jussilla vain jatkuivat yötunneille, jäähdyttäjä vain irti ja tinaamaan. Kukaan ei taatusti moittinut, jos kuuli lausuttavan joitakin ärräpäitä.  Myöhemmin hän hankki toisen samanlaisen auton varavälineeksi. Ilmeisesti isä-Jussi on kuvauspäivänä jollakin urheilureissulla, kun on kutsunut Reino Ilosalon tuuraamaan. Reinon veli Tauno (1931) hoiteli vielä vakituisemmin kuskin satunnaisia hommia.

Vuonna 1957 sattui meidän pitkälle Sisulle sitten ojareissu Vehkamäen notkossa. Onneksi maaperä sinä on niin vetistä, että suistuminen metsän puolelle oli kohtuullisen pehmeä. Meijerikannut siinä kuitenkin lentelivät ja Sisun akselipuolelle tuli näkyviä vammoja. Ei siis henkilövahinkoja. Kuskia, joka ei tällä kertaa ollut perheen jäsen, ei voi tästä moittia ottaen huomioon, että silloiset kylätiet olivat tosi petollisia ja pientareet pehmoisia, joten ei ihme, että tälle autolle  sattui vain tämä ainut kolari. Kuvassa pitkä-Sisu on hinattu Eemeli Luhtasaaren korjaamoon, joka sijaitsi Santerilammen rantamilla. Tapaus on ollut ilmeisesti myös Eemelin pikkupoikaa (Erkki 1951-; tekijän 5.serkku) kiinnostava, koska hän on asettunut oikein kuvattavaksi vammautuneen ajokin edustalle.(kuvan om. Tuula Korpela, os.Luhtasaari)

 

Scanmummu

Eeva-äitimme hupulaasten seurassa joskus aamupäivällä. Hänen aikana pihapiiriin kuuluivat kanat. Naapuruston emännät kävivät hakemassa tosi luumumunia, kun kaupan tuotteista ei saanut syntymään kunnon kakkua. Taustalla hänen toinen puuhastusareena,  puutarha marjapensaineen ja mansikkapenkkeineen kukkia unohtamatta.

Isä-Jussin toinen harrastus urheilun lisäksi oli siis metsästys ja kalastus. Näin muuta vapaa-aikaa ei sitten jäänytkään. Meillä pidettiin aina koiraa. Tässä kuvassa ”Raju” pyytelee pappaa nopeasti lähtemään jäniksen jäljille.  Harvoin metsältä tultiin tyhjin käsin.  Kerrotaan isä-Jussin lausuneen kerran ”Kyllä minä tämän jäniksen tunnen”, kun ensimmäiset jäljet ilmestyivät näkyviin.  Kuva on 60-luvun lopulta. Isä-Jussin metsästysmatkat päättyivät noin 5 vuotta myöhemmin. Myös ikävää oli, kun Raju jäi auton alle  Voi hyvin arvata, että Isä-Jussin mieleen tuli suunnaton kaipaus ja suru, kun hän kuskasi Rajunsa mopolla kotimetsikköön haudattavaksi.

isäharr2079