Alavus, lapsuuteni ympäristö, sijaitsee aivan Suomenselän eli Maaselän länsi- pohjoispuolella.  En ole siis kotoisin lakeudelta, vaikka niin usein mielletäänkin. Pohjoisemman Euroopan ja Aasian jäätikköjen sulamisen  n. 5000-3000 Eaa. jälkeen ja maan kohoamisen seurauksena aiheutunut Näsiveden vesien juoksutuksen muutos Kokemäenjoen ”eduksi” Pohjanlahden sijasta pohjoisempana on merkinnyt hyvin paljon myöhempien aikojen olosuhteisiin. Näin syntyi parin penikulman päähän Taipaleenkylästä etelä-kaakkoon ”maatulppa” maan jatkaessa kohoamista, jotta Pohjanmaan lakeudet saattoivat syntyä.  Sitä ennen etelän vedet ehtivät tuoda hedelmällistä maa-ainesta Alavudenjärven (kuvassa) ympäristöön, jonne paljon, paljon myöhemmin myös Jooseppi Viinikka Maria-vaimonsa kanssa saapui Näsijärven rannalta hankkimaan elantoa suuresti kasvaville jälkipolvilleen.

Kuvassa vanhaa Alavutta ilmeisesti kirkon kappelin tornista käsin.

Toisessa vanhassa kuvassa näkyykin mainittu kappeli, jonka kelloaukosta oletettavasti tuo ensimmäinen kuva on otettu. Kellotapuli säilyi 1912 pääsiäisenä riehuneelta kirkkopalolta.

Alavudelta on löydetty selviä todisteita esihistoriallisesta asutuksesta ja ihmisten liikkumisesta seudulla. Tärkeimmät löydöt on tehty Rantatöysän kylästä (Sepposenmäki, Pirttilänkangas, Hauta-Ahonkangas ja Ojalankangas). Näillä main tyrskysivät meren rantavedet noin 5000-3000 e. Kr. (esikeraaminen aika).  Iso- ja Vähä-Allasjärven väliseltä kivikkoharjanteelta on löydetty myös esikeraamiseksi asuinpaikaksi tulkittu asuinpaikka ja Huttulan talon maalta harvinaisen muotoinen, hiekkakivestä tehty ns. pallonuija (löytäjänä serkkuni Matti O. Taipalus,   Alavuden Historia I, Ville Luho).

Varmasti paljon myöhempään aikaan eli ns. pyynti- ja eräkauteen sijoittuu yhteen puuhun koverrettu vene, jonka kaivoimme lapsina Allasjärven Aniannimen rantahietikosta joskus 1940-luvun loppupuolella. Sen tekijät voitaisiin sijoittaa kuitenkin aikajanalla siis jopa 1300-1400 (jälkeen Kr.) luvuille. Perimätiedon mukaan nimi Anianniemi juontaa alkunsa Hollolan Anianpellosta (M.O.Karttunen;Alavuden Kirja, 1953), josta on löydetty kivikautisia asuinsijoja, joten aktiiviväestöä on asunut seudulla hyvin pitkään. Ja olihan se keskiajallakin merkittävä markkinapaikka, joten riistatuotteita on tarvittu kaupankäyntiin varmaankin ”aikojen alusta”. Alavuden seudun asutuksen/liikkumisen päävirrat olivat lähtöisin pääosin kuitenkin lähemmiltä seuduilta kuten Suur – Pirkkalasta (ydinalueina Pirkkala, Lempäälä, Vesilahti ja Kangasala)  ja Suur-Sastamalasta (ydinalueina Karkku, Tyrvää ja Hämeenkyrö). Sieltä tulleet eränkävijät alkoivat hyödyntää Alavudenkin erämaiden antoisia riistamaita. Liikkuminen riistan perässä eivätkä nimisiirtymät ole välttämättä merkinneet konkreettisesti pysyvän asutuksen syntyä. Toki se, että ihmiset ovat liikkuneet, on lisännyt mahdollisuutta, että nimiäkin on muodostunut.

Paitsi Hämeen pirkkalaiset niin myös Pohjankyrön suunnasta tulleet ovat muodostaneet seudun asutuksen perustan. Mutta tämäkin on tapahtunut sen jälkeen, kun Suomenmaan asutuksen alkujuuret ovat muodostuneet. Tällöin törmätään moniin olettamuksiin ja päätelmiin, joissa mukaan tulevat mahdolliset väestösiirtymät kaukaisemmilta alueilta, jopa Euroopan rintamailta.

Suomenselän harjanteet muodostavat siis  Alavuden etelä- ja itäpuolelle maastokohoutumien ketjun. Kun siis tullaan Alavudelle, alkaa ”Alavuus”, mistä myöhempi nimi on saanut muotonsa. Alavudella on muuta Etelä-Pohjanmaata enemmän järviä, joten siksikin pirkkalaisten mielenkiinnon viriäminen seutuun ja sen riistaan oli luonnollista.  Lapuanjoki latvahaaroineen leimaa oleellisesti alavutelaista maisemaa. Varhaisen asutuksen muodostuminen sen ja suurimpien järvien rantamille tapahtui siis luonnon ehdoilla turvaten parhaalla mahdollisella tavalla asujamiston toimeentulon.

Osuva kuvaus löytyy Vaasa-lehden Alavutta ja järjestettyä maatalousnäyttelyä kuvaavasta kirjoituksesta 17.8.1933 ”Päivä Alavudella”. ”Alavuden puolelle tultua välkähtävät jo vedet; Alavudellahan Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Suomen luonto taistelevat keskenään siitä, kumpi niistä parempi olisi. Keski-Suomen luonto näyttää keinotelleen omat merkkinsä Alavuden luontoon niin kuin eimitään. Maa alkaa tällä kumparehtaa ja kumpareiden väliin on asettunut järvisilmä.”

Edellä oleva ilmavalokuva on otettu Vehkajoen suunnalta. Etualalla Iso-Allasjärvi (jossakin lähteessä nimetty myös Taipalejärveksi) ja sen oikealla puolella Vähä-Allasjärvi. Niiden väliseltä kannakselta on löydetty mainittuja kivikautisia asuinjäänteitä. Taipaleenkylän asutus sijoittuu näiden järvien ympäristöön. Alla olevista Vehkajoen taloista parhaiten voidaan tunnistaa alla olevan peltoaukean pohjoispuolelta Runnakon ja Vehkamäen tilat. Siitä vasemmalla on Vehkakosken talorykelmä ja siten myös Toivo Kuulan synnyinkoti.  (kuva: Aarno Isomäki, Ähtäri)

Edellinen kuva (kuvaaja 1970-luvulla Martti Karjala, lentäjä veli Mauri Karjala) on otettu isämme kasvukodin, ukkinsa Juho Koivuniemen talon yllä. edessä Koivuniemen ja Kivistön peltoja. Kivistön talot Taipaleentien varrella. Äärimmäisenä vasemmalla näkyy hiukan Värkkälän, myöh.Jokelan markkia, oikealla näkysissä Keskisen rakennuksia. Allasjärven, sen Aniannimen takana näkyvissä Isomaan peltoja. Nuo rannat olivat monipuolisesti myös Uusi-Karjalan väen puuhapaikkoja ja osin elannonkin antaja. Tuohon Anianniemeen ovat tutkijat liittäneet Pirkkalan Anian kylän nimensiirtymän. Eikä se mitenkään olisi poikkeava tulkinta siitä, mitä johtopäätöksiä on tehty pirkkalaisten lapinreiteistä ja eräsijojen hankinnoista. Pirkkalan Ania on todettu hyvin vanhaksi asuinalueeksi. Eikä tästä tarvitse mennä kuin peninkulma etelään eli Sapsalammin seutuville (Pyylampi), johon on 1500-luvun puolivälissä sijoittunut pirkkalaisia eräsijoja (Unto Salo;Ajan ammoisten oloista,Satakunnan ja naapurimaakuntien esihistoriaa, SKS 2008 ja K.V.Kaukovalta, Pirkkalan Historia). Tuo Anianniemi oli siis lapsuuteni kesien  retkikohteemme. Löysimme rantavedestä mudan alta hyvin vanhalta näyttävän ruuhen, mutta jostain syystä ei ole tiedossa sen myöhempää kohtaloa.

Siten paljon myöhemmin Martti, Maria ja Jooseppi Viinikka taivalsivat 1600-luvun lopulla Vanha-Pirkkalan Pohjankylästä Alavuden seudulle ja itse asiassa seurasivat esi-isiensä historiallisia jalanjälkiä. Nimien perusteella tehdyissä tutkimuksissa on todennettu mm. Jussi Viinikka niminen henkilö Pirkkalasta ainakin 1540-luvulta (Alavuden aikakirjat), jolloin Alavuden pysyvä asutus oli vasta alkamassa.

Tämän maantieteellisen muutosprosessin on Aaro Hellaakoski löytänyt aiheeksi runoonsa ”Vanha kallio”, mikä tosin kuvaa tilannetta hiukan Alavutta etelämpänä, johon merenranta on tässä luonnon myllerryksessä ulottunut:

Yksinäinen kumpu soisen maan, muistanetko merta milloinkaan? Muistanetko kaukaa vuosituhansista merta suolaista ja voimallista?

Vanha kallio, sä vapiset. Muistat, muistat päiväs entiset: Merikotkan siivet kaartui ylitsesi. Latvahasi meriloue pesi.

Niinpä silloin. Toisin, toisin nyt. Meri luotasi on väistynyt vuosi vuodelta kuin pakoon. Ainaiseksi jää vesijättö lehmäin laitumeksi.

Vanha kallio, voi häpeääs! Vedä sammalpeitto yli pääs. Lyö ei koskaan enää kuohu ylitsesi. Eikä latvaas meriloue pesi

Karttaesitys on tehty 100 vuotta myöhemmin siitä, kun Martti ja Jooseppi Viinikka vaelsivat vedenjakajan yli Lapuanjoen yläjuoksujen mataliin laaksoihin perustamaan uutta asuinsijaa. Kartanpiirtäjälle on tullut kuitenkin erehdyksiä, joten kaikkia tuon ajan taloja ei ole karttaan merkitty. Viinikka sijaitsee lähellä Brinkkilää, joka on saanut tässä kunnian edustaa muitakin Lapinkylän taloja. Mutta ovathan kartassa monet muutkin sukulaistalot.(Napsauttamalla karttaa se suurenee.)

 

Kontolammen rantakivellä syksyllä 1956.  Tuon n. kilometrin pituisen ja levyisen lammen rantamille raivasivat sukumme esivanhemmat Kontolammin ja Kontolan pellot.  Kuvasta näemme rantojen matalapiirteisyyden, siis vielä n. 10 km vedenjakajalta etelään. Toisin sanoen runoilijan mielikuva on hyvinkin saattanut olla totta näilläkin perukoilla. Muistan tuota kuvattaessa tuntemukseni liikkuneen optimisteisena tulevaisuutta ajatellen, kun tiedostin isänmaan selviävän pahimman yli.  Paljon tuohon aikaan pohdinkin yhteiskunnallisia asioita, niin koulussa kuin luonnossakin liikkuen.

Nuoret tuntevat oman kotiseutunsa luonnon nykyisinkin syvällisesti merkitykselliseksi. Paikallisen Alavusseuran ”Kotiseutuni”-kirjoituskilpailun 1. palkinnon voittanut Julianna Kontola (9D) kuvaa osuvasti: ”Kotiseutuni Alavudesta tulee ensimmäisenä mieleen rauhallinen, kotoisa, tuttu ja turvallinen kaupunki. Perinteinen alavutelainen maisema koostuu lukuisista kellankeltaisista viljavista peltoalueista ja järvimaisemista” (Viiskunta 13/2017).

Myös Kuulan poikien ympäristöä

 Tuntemukseni mukaan tuo Kuulan poikien rantautumispaikka on juuri se lapsuuteni ”Pitkähiekka”, jossa aivan omin voimin harjoittelimme uimisen jaloa taitoa. Tältä rannalta olen lähtenyt lukuisia kertoja soutamaan isäni kanssa katiskat järven elelärannalle, lettojen viereen. Mutta antaa Toivo Kuulan itse kertoilla maisemien luonteesta:

”Valitsin tiekseni erään vanhan väylän, jota ei enää vuosikausiin ole käytetty… Soudin itseni yli ihanan Allasjärven ja ohi jumalaisen Anjan-niemen (=Anianniemi), jonka päässä metsänneitojen sanotaan karkeloja käyvän.  Tulin joen uomalle ja siitä alkoi ihanin tieni, mitä tiedän.  Pitkin lettorantaista jokea, joka kiertelee mitä suurimpia ja jylhempiä salomaita, jonka rannalla ihanat riippakoivut kallistavat lehteviä oksiaan ja jonka kaislikossa sorsan pojat uivat, jonka rannoilla kasvaa pajuja ja saroja, jonka rannoilla on suuria soita, ja joissa syysyön hiljaisuudessa palaa virvoja, sinisiä tulia, jonka rannoilla pesivät kurjet ja korpit ja jonka rannoilla on kuin olisi tuoni tupansa tehnyt, -kuljin, meloin, hymisin hiljaa, ihmettelin ja kummastelin.  Joskus vei veneen ihan väärään pohjukkaan ja kilometrien päässä alkaa sitten näkyä viljelyksiä ja sitten pian Vehkakosken talo kauniilla, korkealla mäellä…Paljon se tiesi vanha mummo taas jutella…Lauloipa mummo minulle vielä erään kehtolaulunkin, jonka sinulle (=tuleva puoliso Alma Silvennoinen) tässä kirjoitan. (Kehtolaulu= ”Tuuti lasta Tuonelahan…”)  toivo Kuula päättää kirjeensä Almalleen: ”Sääli minun oli mummoa herättää aamulla. Sitten varhain jo 5 aikana nousin hevoseen ja kauas taisi mummo vielä katsella erstupansa ikkunoista kaihoavilla silmillään” (Alavuden Historia I, s.865)

Arvioisin, että Toivo Kuula vieraili useinkin syntymäkodissaan Vehkakoskella, koskapa tuo kuvakin on toisesta muusta kuin kirjeessä mainitusta retkestä Allasjärvelle. Nuo kuvatut lettoiset joen rannat ulottuivat joen suun järven rannoille saakka. Sinne laskimme isäni kanssa katiskat ja taatusti saimme haukia kotiinvietäviksi.  Isäni nikkaroima ruuhi oli tosin kaksi kertaa kookkaampi. Kun isäni jotain teki, sen piti olla ”perusteellista”. Tässä tapauksessa oli ilmeisesti ajatuksena, ettei vene pahemmin keikkuisi pyydyksiä laskettaessa.  Muistan kuitenkin noin kahden kilometrin edestakaisen soudun käyneen 10-15 vuotiaana kovin voimilleni. Pannessaan minut aina soutumieheksi isäni ajatteli kait, että se tekee vain hyvää tulevalle urheilijalle. Isänihän ajatteli ”urheiluhullun” tavoin muovaavansa jälkipolvesta tuon jalon harrastuksen toteuttajia.

Mainittu vedenjakaja, ”maatulppa” ei toki ole estänyt täysin entisaikojen pirkkalaisia vaeltamasta myös Alavuden maisemissa. Edesjärven rantamilla pitivät nokialaiset kalamajaansa, mistä on päätelty Asunmaan torpan Nokian saaneen nimensä.  Kuitenkin pirkkalaisten vaellusreitit ovat pääasiassa suuntautuneet pohjoisempia ja kulkukelpoisempia reittejä (Ahtävänreitti), suuntautuen myös Pohjanlahdelle ja sieltä Lapin perukoille saakka.

Alavuden asemanseudulle pystytetyssä tienviitassa nähdään, että yhteys itään on Alavudella noteerattu tärkeänä. Tämä viitta on pystytetty ennen Seinäjoki-Lehtimäki maantien rakentamista, koska Vaasan tiereitiksi on määritelty Alavus – Peräseinäjoki/Sydänmaa-Seinäjoki. Kuortaneen suunnalta mukaan on otettu Kuortaneen Virtalan kylä. Huomio kiinnittyy myös siihen, ettei Tampereen suunta ollut 1900-luvun alkupuolella alavutelaisille enää korostetun merkityksellinen. .

Itäsuunnasta kuljettaessa Pohjanmaan lakeudet alkavat vasta Lapuan ja Ilmajoen tasolta, missä maanpinta on alle 50 metriä merenpinnasta, kun se Alavuden-Kurikan tasolla on jo 50-100 metriä kohoten muualla kuin Lapuanjoen läheisyydessä Alavudella vähitellen 150 metriin.  Sitten maaselkää lähestyttäessä Lehtimäki-Töysä.-ja varmimmin Ähtäri-tasolla päästään jo 200 metriin joidenkin yksittäisten vaarojen kohotessa 300 metriin merenpinnasta.

Lapsuuteni ympäristö ja kotiolot eroavat tietenkin kaupunkimaisista kuin yö ja päivä kuten useimmilla maaseudulta kaupunkeihin muuttaneilla. Muuttoreitti kulki kuten hyvin monilla ensin Helsinkiin, johonkin nurkkaan ja toiseen, sen jälkeen usein naapurikuntaan, lähemmäksi lapsuuden maisemaa, mihin kaipuu ei ilmeisesti sammu maalta muuttaneilla koko elinaikana.  Lisäksi tämäkään ei ole riittänyt. Monen on ollut pakko hankkia mökkipaikka, jossa voi ”syventää” muistojen karttaa.